Vinkiän Likka

Yhlistystoimintaa 26. marraskuuta 2023

Tässä yhtenä ehtoona mää aloin tuumiin, että on sitä oltu jos jonkinmoisissa yhlistyksissä. Mutta yhteen yhlistykseen mää olen liittyny jo pikku kakarana. Itte asiassa tailan olla sen perustajajäsen.

Ette kyllä arvaa millään sen yhlistyksen nimmee, mutta voin kertoa mimmosia juttuja pittää tehlä, jotta sen jäseneks pääsee. Mää olin tokaluokalla. Istuttii kahlen istuttavissa pulpeteissa, sellasen ruskehtavan sävysissä. Mää vahtasin alaluokan verhoja, joissa punahilkka ja susi jolkotteli sulassa sovussa. Voi että ne oli kauniit! Sillä aikaa kun tölläsin niitä verhoja, oli opettaja jakanu kaikille uulen opiskeluvälineen. Se oli mustepullo, MUSTEPULLO! Siinä se kökötti mun pulpettini syvennyksessä ja kaverilla oli samanlainen. Ja se oli täynnä tummaa, sinistä MUSTETTA. Pullo oli aika piäni ja siinä oli musta korkki. Enkä mää osannu aavistaa, että tosta pienestä viattoman näkösestä pullosta tulis mun viholliseni usseemman vuolen ajaks.

Sitten me saatiin mustekynä. Mulla oli sininen puuvarsi ja harmaa terä laitettiin siihen kiinni. Taisi siinnä muutama terä katketa ja verikokkeitakin tuli otettua ennenku oltiin valmiita alottammaan. Oli kaunokirjotustunti ja siniseen vihkoon piti raapustaa jos jonkinlaisia kirjainkiamuroita. Opettaja käski meilän olla hualellisia ja kastaa mustekynän terrää vaa vähän pulloon. Aluks suju kaikki hyvin ja kiäli suussa teki samanlaisia koukeroita, kun kynäkin paperilla. Mutta arvakkaa vaan kauanko mää muistin ohjeet. Aattelin, että kastan kerralla oikein kunnolla kynän musteeseen, jottei tarvi alvariinsa kastaa. Ja tulihan sitä mustetta oikein kunnolla, meinaan kynän varsi oli pualeenväliin musta ja vihkoon tuli ensin piäni tippa, joka levis isoks tahraks. Äkkiä imupaperi essiin ja kuivaamaan töhryä. Enhän mää siinä hötäkässä muistanu koko mustepulloo pulpetillani. Ihan vaan pikkusen käännyin eikä hihakaan mun miälestä osunu paljo mittää siihen halvatun pulloon. Mutta yhtäkkiä mun vihko oli sininen, pulpetin kansi ja valkosen villatakin hiha muutti väriä ja lattialle alko mualostuun sininen lätäkkö ja viaruskaveri kävi suureen ääneen vollottaan, että mää töhrin senkin kirjotusvihon. Mutta ku mää vaan iha pikkasen käännyin! Pahinta oli, että opettajanki naamavärkki muuttu miltei musteen väriseks ja emmää voinu kuvitellakaan, että tommosesta piänestä opettajaihmisestä pysty lähteen semmonen ääni. Voitte vaan kuvitella millasia yhteenottoja mulla oli mainitun mustepullon kanssa seuraavina vuasina ja miten värikkäästi opettajat osasivat ilmaista syvimpiä tuntemuksiaan. Onneks saatiin yläluokilla oikein mustekynät, mutta kyllä mun täytyy tunnustaa, että niilenkin kanssa sattu usseita möhläyksiä ja kansankynttilöiden sanavarasto laajeni entisestään.

Toi kutominen oli toinen iso murheenkryyni. Keskiluakilla alotettiin pölypyyhettä. Se tehtiin vihertävästä puuvillalankasta. Ensin neulottiin viis silmukkaa oikee ja sit viis silmukkaa nurin. Opettaja alotti aina tyän ja meilän mukuloitten oli tarkotus jatkaa. Ja aina välillä mentiin opettajalle näyttään mitä oltiin saatu aikaseks. Mää nyhersin siällä pulpetissani ja oikeet ja nurjat silmukat tanssi ilosta tanssia keskenään mutta ei missään viiden järjestyksessä. Lanka alko muuttuun vihreestä epäilyttävän tummaks ja kauhukseni usseimpia silmukoita oli pulonnu puikoilta. Mää menin näyttään aikaansaannostani opettajalle joka ittekseen puhisten purki tyäni ja laitto uulen alun. Tää toistu usseemman kerran sillä elotuksella, että puhinan ja huokailujen sijjaan tuli voimallisemmat ilmasukeinot. Viimmen mää olin niin lammaantunu kutomisseeni, etten pystynyt saamaan mittään aikaseks. Itkua tuhertaen jäpitin vaan pulpetissani. No opettaja komensi näyttään mitä olin saanu aikaseks ja purki ilosesti oman alottamansa mallityön ja kuto taas uulen alun. Kyllä mää ihmettelin mahlottomasti, että on tää vaativaa tää pölyrätin teko, ku opettajan omakaan kutominen ei kelpaa. No tulihan se rätti aikanaan joten kuten valmiiks.... äiteen ja ison systerin avustuksella.

Juu, on niitä ollu vastaavia kommelluksia elämän aikana usseempia. Jo nuaruusvuasina mun yhlistykseen liitty yks parraista ystävistäni. Ei juurikaan ollu tappaamisia tai tillaisuuksia jollei meilän toimesta olis jokin kahvikuppi, maitolasi tai sokuriastia kaatunu. Varsinki sillon tapahtu, kun olis pitäny käyttäytyä sillai mallikelposesti. Tosta sokuriastiasta tuli mieleeni yks viimmesistä kommelluksistani. Meillä oli hellinpelti juuttunu kiinni. Mää yritin ensin lattialta ranstakan kanssa vettää sitä ulos, mutta vetämiseni ei tuattanu tulosta. No sitten mää hain kammarista toolin ja kampesin sen päälle seisoon. Yritin ensin vettää käsin ja sitten oikeen voimallisesti hellakoukun kanssa. Lähtihän se pelti lopulta, mutta se tuli voimalla kokonaan ulos asti. Kaikkein kauheinta oli, että pelti heilu ranstakan päässä holtittomasti pualelta toiselle ja siinä sivussa se hipas hellan vieressä olevalta hyllyltä mun vanhan Arabian maitokannun ja pari vanhaa kahveekuppia suoraan lattialle sirpaleiks. Kyllä multa meinas iso poru päästä, mutta sitten mää tyynesti lähetin sille ystävälleni viästin, että taas kokkoontu meilän yhlistys.

Näitä tällasia juttuja mulla piisais melkosen paljon, mutta tailan jättää ne seuraavaan kertaan. Niin, mikäs sen yhlistyksen nimi onkaan?

Se on KOPPURAKOURIEN yhlistys. Virallisesti sen nimen ollaan saatu vaan me kaks likkaa yhlen teräväkiälisen ystävättären toimesta, mutta mää olen vissin varma, että muitakin koppurakouria löytyy ympäri tanhuita täältä Länkelmäeltäkin.

Ja nää on totisinta totta, sano
Vinkiän Likka Länkelmäeltä

Vakkoilua 10 joulukuuta 2022

Ja taas se iski!

Ja vaikka mää tän vuolen alussa päätin, että ny se ei iske. Iski vaan! Meinaan tuo jouluressi. Mahloton kiirus tuntuu olevan, pittäis putsata huusholli alakerrasta yläkertaan, pestä sauna aijoissa, leipoo pakastin täyteen jouluherkkuja, lähettää joulutervehlykset, paketoila lahjat jne. Juu ja eikä yhtään sais olla äkänen, kun tontut hiippailee nurkissa ja kurkkii akkunoilen takana. Sitä mää olen vaan joskus pähkäilly, että miten ne kerrostaloissa päässee akkunoilen taakse. Taitas olla tontuillekin parree, että kyttäilisivät vaan poskiluukusta tilanteita. Meinaan ovatten sen verran vanhoja ukkoja ja voi olla toi seinäkiipeily joltisenkin vaarallista satavuatiaille. Tai voishan ne käyttää noita rooneja. Tonttu-ukot vois olla jossain piilossa ja ohjailla niitä vempeleitä miälensä mukkaan. Ja raportit joulupukille siirtyis reaaliajjassa. Olis siinä varmaan monenlaisia tilanteita pukilla vahlattavissa. Monta kertaa mää olen tuuminu, että kyllä olis hauskaa, kun olis olemassa ihka oikeita tonttuja, mutta aina toi meilän isäntä on tolennu, että kyllä sää sitten olet lapsellinen.

On mua kyllä elämässäni parisen kertaa vakkoiltukin akkunan takkaa. Ei ne ollu mittään tonttuja, vaan tunnettuja ukkoja kylältä. Ne oli kyllä joltisenkin kiusallisia tilanteita. Ensimmäinen sattu, kun vinkiän likalla oli mukulat piäniä ja asuttiin kerrostalossa. Kakarat oli torraillu koko päivän millon mistäkin asiasta ja aattelin mennä vessaan. Tuumailin, että siällä saa olla eles hetken rauhassa. Siinä mää istuin pöntöllä housut kintuissa, kun alko vessan ikkunan takkaa kuulumaan julmettu kolke. Ensin ilmesty valkonen lakki ja vähitellen koko ukon naama oli ikkunan takana. Mutta ei se pää ollu mikkään pikku-ukko, vaan meilän kylän maalarimestari. Se katto mua ja mää katoin sitä ja aattelin, että tailan olla kyllä enemmän ylirasittunu, ku itte eles ymmärrän. No ukko morjesti mulle ja mää jatkoin istumistani pöntöllä ja morjestin takasin. Sitten maalari jatko matkaansa ylempiin kerroksiin ja yhtäkkiä mulle välähti, että joskus oli tullu lappu talon ulkopuolen maalauksesta tulevana viikkona. Se viikko oli ny. No toisen kerran mua vakkoiltiin, kun me oltiin muutettu tonne isännän kotitilalle. Oli aikanen aamu tossa kuulen maissa. Meillä muut veteli vielä unta kaaliin, mutta mää olin jo noussu kahveen keittoon. Ja täytyihän mun varata aikaa tohon naamavärkin restautoimiseen ennen töihin lähtöä. Heitin yöpailan pois ja piti alkaa pukkeen alusvaatteita, niin herranjestas mää huomaan, että meilän pirtin akkunan takkaa kattelee ihkaouto miäs. Isäntä heräs joltisenkin rippeesti mun karjumiseeni ja kakarat katto silmät pystyssä, kun äiteeihminen säntäilee pikkuhousut ja tissiliivit kainalossa ympäri pirttiä. No selvishän se tilanne, oli kylältä tuttu miäs, joka oli tullu meille kyytiä pummaan. Kyllä me sitte yhlessä nätisti lählettiin hurrutteleen Länkipohjaa päin. Että tämmösiä kokemuksia Vinkiän Likalla on akkunoiden takkaa vakkoilusta. Ja nää on ihan totta!

Tailan lopetella tähän ja käylä kääntämässä joulukinkun suolavelessä. Samalla kurkkaan josko jossain vilahtais punanen tonttulakki.

Ressaantunut Vinkiän Likka toivottaa ressitöntä joulunaikaa kaikille!

 Joulu tulla jollottaa 17. joulukuuta 2021

Niin se tulla jollottaa myäs Vinkiän likallekin. Ja mää olotan kovasti että mullekkin tapahtus niinku siinä yhlessä joululaulussa että vanhakin ny nuartuu. Tailan saala varrota jokusen tovin meinaan merkkejä ei nuartumisesta ole näkyny, Tota mainittua joululaulua harjoteltiin ennenvanhaan kansakoulussa jokusenkin kerran. Jo lokakuussa aljettiin pänttään sanoja. Toiset oppi helpommin ja sitten oli tämmösiä jolle ei oikein muukaan oppi tahtonu mennä perille. Mun vanha alakoulun opettaja tuumaskin kerran että ihmettellee että musta tommonenkin ihminen on tullu. Ei sen pualeen kyllä mää ittekkin olen sitä välillä taivastellu. 

Tosta  tulikin taas miäleeni yks ekaluakkalainen. pojan nassikka. Joulun alla oli kuusijuhlan kenraaliharjotus. Koko koulu oli töllöttämässä mitä oli saatu aikaseks syksyn kuluessa. Tuli piänten tonttuleikin vuaro ja alku meni oikein mallikkaasti. Tytöt niiaili ja pojat osas kumarrella oikeissa kohlissa.Sitten tuli loppukumarrusten aika. Kaikki mukulat seiso hienosti rivissä ja kumarsi mutta eikös yks pikkupoika kääntäny selkänsä ylleisöön päin veti housujaan alaspäin ja pyllisti. Koko koulu repes nauraan ja ekaluakan opettaja punotti ku jouluomena. Siihen tuli sitten rehtorikin ihmettelleen nassikan tekoa ja kysy miksi poika pilasi luakkansa esityksen. Poika kattoo killitti rehtoria silmiin ja totes hyvin hämmästyneenä että KYLLÄ MÄÄ SITÄ ITTEKIN IHMETTELEN. Kyllä siinä petti kaikilla pokka ja nauruks meni.No se poika tullee kylän raitilla joskus vastaan ja mua alkaa ihan kauheesti naurattaan Se kun on nykyään semmonen totinen isäntämiäs.

Monenmoisia jouluviaraita on Vinkiän likka nähny elämänsä aikana, mutta yks on jääny miäleen erityisesti. Mää tohlin kertoo sen teille kun asianommainen on jo siirtyny tonne ikkuiseen jouluun.

Sillon kun olin piäni meillä viätettiin joulua ihan perinteiseen tapaan. Syätiin jouluruakia ja pukki toi kilteille lapsille lahjoja. Mutta sitten kerran pukin käynnin jälkeen alko porstuasta kuuluun mahloton mekkala. Äite luuli että ny se pukki palas takasin mutta ovesta tyänty yks naapuri melkosessa laitamyätäsessä. Se oli sellanen yksin eläjä ukko joka oli kierrelly renkinä pitäjän taloissa. Äitee pelästy kauheesti kun se oli viälä pahalla päällä. Ukko alko vaatiin ittelleen sahtia. Se kun tiäsi että meillä tehtiin aina joulusahtia. No sille tailettiin tarjota pari lasia ja isä puhu mukavia jotta ukko saatiin rauhottuun. Aikansa siinä istuskeltuaan miäs alko miättiin kotioon menoa.Äiteen tuli sitä kauheesti surku ja ruvettin puhhuun jos se olis siinä meilän pirtin nurkassa yätä. Me meinaan tiälettiin että sillä oli surkee kortteeri. Tuuli puhalsi hirsien raoista ja vesi oli aamulla ämpärissä jäässä. Niin sille sitten tällättiin peti pirtin nurkkaan ja mentiin maate. Aamulla äitee tuli kahveeta keittään mutta miästä ei näkyny missään. Jottain se oli kumminkin jättäny jälkeensä. Ja niitä jälkiä äitee pesi seuraavana suvena mattolaiturilla.

Yks vanha jouluperinne on jota tää likka on joskus ajatellu elvyttää. Se on nimittäin noi nuuttipukit.

Mun nuaruudessa niitä viälä kiersi. Kylän nöösipoijjaat kävivät taloissa hakemassa loppuja jouluherkkuja. Ne oli naamioinu ittensä ihan tuntemattomiksi ja säikyttelivät talon väkkee. Äitekin joutu juaksee navetalta täysien maitoämpärien kanssa kun nuuttipukit ärisi nurkan takana. Arvakkaa vaan oliko niissä ämpäreissä mittään jäljellä. Ne nykyset nuuttipukit vois olla sellasia kilttejä ja kierrellä vaikka morjestamassa yksinäisiä ihmisiä.

Tämmösiä muistoja mulle tullee miäleen näin joulun alla. Nyt on parree lopetella täämuistelo ja toivotella teille semmosta mukavaa joulun aikaa!

Morjens sano Vinkiän likka  

Vattanpuruja 24. heinäkuuta 2021

Piti oikein tarttua kynnään ja päivitellä teille, mitä mää kuulin kyliltä. Länkelmäjen on vallannu jokin kumma tauti ja kuuluu sitä olevan mualla päinkin jopa tualla Afrikan mantereella asti. Lääkärien olotushuaneet on täynnä ukkoo ja akkaa, nuarta ja vanhaa ja kaikilla on samanmoiset oireet tarkotan kovat vattanväänteet. Yks juaksee huussissa ja toisella pääsee vikkelät housuun. Jokkut valittellee, että vattaa polttaa vallan mahlottomasti eikä eles suuta auta vaikka sitäkin on kokkeiltu. Ja lääkärit on ihan äimän käkenä. Ne on määränny jos jonkunlaista pilleriä ja pulveria, mutta mikkään ei auta. Ja tän taulin syy on ihan hämärän peitossa. No sitten yks vattavaivanen muari alko kertoon et se jua ensin aamukahveet, välikahveet tossa 10 hujakoilla, kahlentoista jälkeen se taas tiristelee pannua. Ruuan jälkeen se jua kahvia jälkiruuaks ja pian on jo iltapäivä kahveitten aika. Ehtoolla se kaatelee ittelleen pannusta kahvia ja muarilla ei tule uni silmiin ennenkun se ryyppää viä ainakin yhlen kupposen sitä elämän eliksiiriä. Lääkäri siunaili ja pyöritteli päätään ja alko laskeen kuppien määrää. Muari näjet sano juavansa ainakin pari kuppia kerralla. Eikä mitä tahansa kahveeta. Mummo meinaan sano, että mikään muu ei kelpaa kun toi Länkelmäki-kahvee. Sitä on saatava! Sammaa sano muutkin potilaat. Lääkärikin myänsi et mainittu kahvee on hyvvää mutta jonkinlainen tolkku se pitää olla juamisessakin. 
Kannattaa Sunkin kokkeilla meilän kahveeta, mutta oo varovainen. Siihen tullee meinaan helposti himo ja tullee juatua pian liikaa. Vaikka ei se mun miälestä ole mikkään vaarallinen vaiva joten kahvitellaan!  Ny mää tailankin kiehauttaa ittelleni Längelmäki-kahveet ja ryystän ne Länkelmäki-mukista.    

Nautiskellaan sano Vinkiän likka 

Linja-autossa ompi tunnelmaa 26 huhtikuuta 2021

Se on taas ollu pikkasen kiirusta tällä Vinkiän likalla. Mää olen mennä teputtanu melkosen kiivaaseen tahtiin näinä päivinä. En mää kyllä ole saanu pualikaan aikaseks niistä hommista mitä olen suunnitellu. Ylleensä aamusin sänkyn lailalla tuumailen mitä teen päivän aikana, mutta pualelta päivin alkaa veto jo hiipuun ja viimmestään iltapäivällä mun tarvii heittää itteni hetekkaan seljälleni. Ja jotta mää saisin remmin uulestaan päälle, on ryystettävä jokunen kuppi kahveeta ja miälellään tota Länkelmäki- kahveeta. 
Mutta se on kevät ny! Ja Vinkiän likallakin on kevättä rinnassa vai täytyskö sannoo monikossa kun on naispualeisesta kysymys. Mää meinaan alotin muisteleen nuaruuttani ja tanssireissujani. Sitä tuli melkosen paljon hypättyä nuarena likkana lavatansseissa. Jo talvella me alettiin olottaan Rönnin aukeemista ja arvuuttelleen josko jo vappuna vois laittaa kesäretonkia päälle. Siihen aikaan Rönni aukes jo vappuna ja reippaimmat pojat kävi Rönnin salmessa uimassa. Ne oli kyllä valmistautunu hualellisesti eleltäkäsin ja nauttineet runsaanpualeisesti sisäistä lämmikettä. 
Meillä Vinkiän likoilla oli tapana kokkoontua toistemme tykö jo monta tuntia ennen iltamalinjurin lähtöö. Siellä me paklattiin itteemme,laitettiin lilaa luomiin,käherrettiin tukkaamme ja ruiskuteltiin hajuvettä niin että huonompaa jo heikotti. Sitten me käveltiin housunlahkeet lepattaen (siihen aikaan oli levveelahkeiset housut muatia) olotteleen autoo. Linjurissa oli aina niin ahlasta että joutu seisoon käytävällä ja Ronttikulmalaiset anteeks kauheesti tarkotin tiätysti Leväslahtelaiset joutu ahtautuun kuskin viäreen. Takasin tullessa olikin jo väljempää kun jokunen neitokainen oli onnistunu hommmaan ittelleen lavalta saattomiähen. 
Tosta linjurista mulle tulikin miäleen yks tosi juttu. Oli nääs yks mettätyänjohtaja joka oli hakenu Orihveleltä mettäjätkien palkat. Se tuli perjantaina Kuoppalan onnikalla kotioon ja oli laittanu ne rahat reppuunsa. Ja kuinka ollakkaan kun se jäi autosta pois se reppu unohtu sinne onnikkaan. No kotona se huamas että se halvatun reppu jäi sinne auttoon eikä siihen aikaan ollu mittän kännykkää millä soitella kuskille. Kyllä sinä viikonloppuna varmasti palo jokunen paperossi ja yöllistä kototianoota tuli vahlattua makkuukammarin akkunasta useamman kerran. Pirtissä oli tihhee tunnelma ja mukulatkin oli ihan hiljaa ja hiipi nurkkia pitkin. No maanataiaamuna se miäs meni kyseleen reppunsa perrään. Kuski raapi päätään ja sanoi ettei ollu reppua nähny, mutta käski kuitenkin kattoon auton perästä takaikkunan viärestä. Ja siellä se oli rahoneen päivineen! Nuaret oli ollu iltamareissussa ja heittäneet repun pois tiältään päästäkseen paremmin likistelemään likkoja.  Miähen onneks reppu oli ollu sen verran kulunu ja likanen ettei kukkaan viittyny kattoon sen sisältöö. Ja toisekseen ei niillä poijilla tullu miäleenkään kurkistaa reppuun. Niillä oli ihan muut kujjeet miälessä. 
Juu monenlaisia kujeita meikäläinenkin on kokenu. Kerrankin sattu iltamareissulle sellanen oikein lupsakka ja mukava kuski. Auto oli täynnä nuarta porukkaa käytävää myäten. Jokunen oli jo mennessä löytäny kaverin ittelleen ja pussaili siellä linjurin takapenkillä. Ja aina kun ne pussas kuski löi jarrut pohjaan. Voitte vaan kuvitella miten porukat käytävällä vaappu elestakasin, mutta ylleensä se vaan nauratti meitä. Niin semmosta se kevät teetti sillon ennen. Ny on vaan muistot miälessä, mutta nekin saa miälen paljon ilosemmaks. 

Mukavaa kevättä vaan kaikille ja kuunnelkaa kevään ääniä toivoopi Vinkiän likka. 

Elenian tonttuja olotellessa 3. joulukuuta 2020

Hellurei sano Vinkiän likka

Mun on ihan pakko kertoo teille ,että mää alotin ton joulun viaton näin pikkusen etuajassa. Kovalla kiiruulla hajeskeltiin kaikki talon kynttilät ja pätkätkin tällättiin parittomille tasseille. Ukko kulki sisällä ottalamppu päässä ja mää tiskata rymistelin käsin kynttilän tuikkeessa. Kyllä oli kulkaa joulutunnelmaa! Ja tunnelma vaan nousi kun lämmitettiin toi rantasauna ja kylvettiin käsi kopelolla. Saunaan kun ei voinu viälä kynttilöitä kun ne tahtoo sullaa siellä löylyissä. Saunakammarissa oli jonkinlainen tuikku jolla näki kuinka nokisia saunojia tuli löylyistä ulos. Siällä me istuskeltiin lauteilla pimmeessä ja kuunneltiin myrskyn ulvontaa nurkissa. Kälet mulla veny ainakin usseemman sentin kun tarvi noita puita kantaa alvariinsa helliin. Mää ku olen vähän sellanen laiskan pualeinen enkä viittyny aina olla uutta valkeeta sytyttelemässä. Aina saatto keittää turauttaa kahveeta kun hellassa oli tulet. En vaan tiälä kummat kävi kuumempana ne hellan levyt vai Vinkiän likka. Alko meinaan toi joulutunnelma laskee kahlen päivän jälkeen. Illalla me vahlattiin akkunassa josko noita tonttuja näkys valkosilla autoilla. Päivällä mää kaivelin noita Elenian kirjeitä ja räknäsin että ei niitä varmaan Korvatunturilta ollu lähetetty.

No varmaan jo arvaattekin että meillä oli sähkot pois kolmatta vuarokautta ja Elenian poijat liikkuu valkosilla auttoilla. Ja vaikka mää kuinka yritin aatella järjellä alko toi pinna kiristyyn huamattavasti. Onneks ei tarvinnu heittää pakkasesta lihoja lumihankeen niinku jokunen vuasi sitten Sillon mää hautasin niitä ympäri puutarhaa, missä oli vaan tarpeeks lunta. Sitten kun ne pysty laittaan takasin pakkaseen , en mää muistanukkaan kaikkia mihin mää niitä olin haulannu. Serkkulikat tuli kevväällä lumien sulamisen aikaan meillä käymään ja katteli kun puutarhassa oli usseempi lihanyttyrä joista harakat riiteli. Kyllä niitten ilme oli näkemisen arvonen! ”Eipä taila olla tällä Länkelmäjen serkulla oikein kaikki asiat hyvin”, ne räknäsivät porukalla.

No ny on kaikki hyvin. Sähköt tuli ja joulu on tulossa. Olkaa tekin kilttejä koska ihan oikeet tontut kurkkii ikkunoitten takana.

Riiuulla 29. lokakuuta 2020

Se on morjens taas!

Se on tää Vinkiän likka ollu semmonen  laiskansorttinen  näin syksyllä. Mää olen vaan vahlannu noita valokuvia kaiket päivät ja ukko on saanu lämmitellä sammaa soppaa päivä tolkulla. Oli kuulemma alkanu maistuun jo tiskiveleltä se soppa meinaan. Koskahan se sitä tiskivettä oli maistanu?

Mun piti kertomani minkä takia mää olen niitä kuvia kattellu. Meilän vanhapiika likka meni vihlosta viimmen naimisiin. Jo se siinä aikansa valkkas mutta ny ei jääny mikkään sohlo kätteen. Mukava poika …... ainakin viälä. Tuo anopille kukkia ja puhhuu mukavia. Ne tapas jossain tinterissä ja heti tuli matsit vai olikos se mätsit. Mää en oikein noista tietokone hömpötyksistä tiälä.

Kyllä se vaan oli ennen vanhaan paljon yllätyksellisempää toi riiustelu. Se oli salasta touhua ja illan tullen hiivittiin likkojen aittoihin ja kammareihin. No tulihan ne sulhasehlokkaat ylleensä tavalla tai toisella ilmi. Tosta taas tuli mulle miäleeni yks tapaus joka on tolella totisinta totta. Siinä koko kylä sai tiätää kertaheitolla kuka kävi suurimman talon tyttären kammarissa. Kattokaas se sulhaspoika oli tullu omalla auttolla naapurikylästä ja jättäny sen menopelinsä läheisen mäjen päälle parkkiin. Siitä se oli livahtanu sen likan tykö. Sen verran kova kiirus sillä oli ollu että oli unohtanu vettää käsijarrun päälle. Aamulla naapurin vanha isäntä oli menny ulos aamupissalle ja ihmetelly että mitä julmettua toi autto tekkee keskellä meilän kaurahalmetta. Vähitellen siihen kerräänty muitakin kyläläisiä katteleen auttoo ja arvuutteleen omistajaa.  Viimmen sulhasehlokaskin luikki paikalle mahlottoman nolona kun seurustelusuhle tälläi paljastu. Ei sen pualeen isäntä siitä poijasta sitten tulikin siihen likan talloon. Ja mitenkäs sen autton kävi?  Siinä tarvittiin usiampi hevonen ja miäs jotta se menopeli saatiin siältä pellosta ylös. Mahloton kirroominen ja suukopu siinä kävi ja  akat töllisteli ja siunaili sivummalla. Siinä oli juttua ja juaruamista moneks ehtooks kyläläisille. 

Että kyllä se riiustelu oli paljon jännenpää ennen vanhaan kun nykyään. Vaan kyllä mun täytyy toleta et pääasia että seurustelleevat onko sitten nenäkkäin vai tiatokonneen kautta. Meinaan ettei olis niin paljon niitä yksinäisiä. Mulla on yks toinenkin juttu kerrottavaks mutta sen mää säästän toiseen kertaan. Morjestellaan kun nählään!

t. Vinkiän likka

Kirurkiaa 18. toukokuuta 2020

Ja korona riisi se vaan jatkuu. En tiä kuinka kauan tässä itte kukin joutuu ketkuttelemaan. Niin viimme jutussa mää kehuin kuinka täällä kyllä selvitään ja pohlin uskallanko kertoo sellasen kirurkisen ratkasun mihin yks Länkelmäjen miäs pääty. No toi Tuamo, se on meilän yhlistyksen puhheenjohtaja, sano et senkus kerrot vaan. Tästä on muutaman kymmenen vuatta aikaa kun sellanen nuarehko miäs löi suvella varpaansa kivveen. Ei se vamma sillon näyttäny olevan mikkään kovin iso mutta pahaks onneks sattu olleen mätäkuun aika ja haava alko tulehtuun ja märkiin. Kyllähän meistä jokkainen, jolla on ollu joku tulehtunu haava tiätää, että se on julmetun kippee. No se linkkas sillä koivellaan ympäri pihhaa ja yritti tehlä töitään. Välillä se heitti muutaman hotapulverin naamaansa ja muijansa yritti sitä varvasta putsailla. Mikkään ei auttanu ja kipu äity vaan pahemmaks. Lääkäriin miäs ei halunnu vaikka koko kylä kävi vuoroperrään kovistelemassa. Yhtenä aamuna se oli saanu pottuvarpaastaan tarpeekseen ja ryhty tosi toimiin. Miäs terotti kirveensä hyvin ja asetteli sen kippeen varpaansa hakotukkinsa päälle ja......... Lopputuloksen varmaan arvaattekin. No sairaalaan se miäs kummiskin pääty. Siellä oli kirurki ihmetelly miähen kylmähermosuutta ja paikkaillut pottuvarpaan tynkän niin hyvvään kuntoon kun sen vaan pysty. Sitä ei tarina kerro, katuko miäs koskaan ratkasuaan,  mutta  toi Salmisen Erja (se oli meillä sillon kunnanlääkärinä) oli ollu miähelle pikkusen vihanen. Ja tääkin juttu on ihan totisinta totta, koska mää olen kuullu tän yhleltä Tunkelon miäheltä, joka seuras tapausta ihan viärestä. Juu mukavaa kevättä vaan kaikille sano Vinkiän likka Länkelmäjeltä.

Köhää 19. huhtikuuta 2020

Jo on Vinkiän likankin naamavärkki valahtanu entisestään alaspäin kun tää koronariisi on iskeny joka pualelle Suamea. Ei sen pualeen kyllä me tästäkin selvitään, onhan Länkelmäjellä selvitty vuasisatojen kuluessa suuristakin vastoinkäymisistä. Niin ja länkelmäkiläiset on aina olleet mahlottoman luavia ja keksineet ihan omia ratkasujaan jopa noilen tautien suhteen.

Kerrankin yhlen mökin ukko oli yskiny kakonu koko talven ajan. Akka siihen hermostu ja käski ukkoonsa usiamman kerran lääkäriin. Aikansa muijan nalkutusta kuunneltuaan miäs päätti lähtee tohtorille oikein Tampereelle asti. Se tälläs puvun päälleen ja ravatinkin kaulaan ja haukku siinä sivussa muijansa ja kakaransa kun ne hukkaa kaikki hänen vermeensä. Meinaan ravattia ei meinannu millään löytyä. Lopulta se löyty sen omasta salkun sivutaskusta. Oli tainnu alkaan kiristää kaulaa elellisessä veteraanikokouksessa. No iltapäivällä mukulat alko vartoon issäänsä kotio karamellien toivossa. Usseempi onnikkavuoro meni eikä issää kuulunu eikä näkyny. Vihlosta viimmesestä onnikasta miäs tuli ja painu melkosen mekkalan kanssa kammariinsa maate. Pirtissä muu sakki ihmetteli tyhjiä pulloja ja varsinkin issoo yskänlääkepulloo joka sekin oli typösen tyhjä. Miäs oli päättäny kulauttaa pullon kerralla kurkkuunsa vaikka tohtorin ohje oli 3 kertaa päivässä runsas ruakalusikallinen. Aamulla mukulat kysy isältään että lähtikö se yskä. Kyllä maar se lähti mut kipu siirty päähän ja vattaan. Karamelleistä mukulat ei tohtinu kysyä mittään, sen verran kiukkunen miäs oli.

Olis mulla miälessäni yks toinenkin juttu,joka osottaa länkelmäkiläisten luanteen lujutta ja kirurkian taitoja, mutta mun on aateltava tohlinko sen teille kertoa. Meinaan sekin juttu on totisinta totta. Mä kun en juuri juarua, sano Vinkiän likka Länkelmäeltä.

Tiäasiaa 17. helmikuuta 2020

Niinkus tiälätte täällä meillä Länkelmäjellä on melkosen monenmoisia  ja erikuntosia teitä. On iso Suamee halkova ysitiä, on päällystettyjä sorateitä ja alemman tiäverkoston teitä. Sitten on peltoteitä ja mettäpolkuja. Ennen vanhaan noita mettäpolkuja oli paljon enemmän ja kakarat pinkas niitä myäten kottoo karkuun naapurikyllään leikkiin ettei tarvinnu keskustella ton koivuniemen herran kanssa. Niin ja sitten oli se Jäämeren tiä. On se viäläkin olemassa mutta kulkijat sillä tiällä on muuttuneet ja pirssiajot vähentynneet. Sen tiän kulta-aikaan pirssit ajo sitä eles sun takasin . Mennessä oli mahloton kiire kun kurkkua kuivas ja tullessa äijäporukka piti melkosen kovvaa mökkää autton takapenkillä. Eikä vualenajalla ollu väljä.

Erräässäkin isossa talossa miähet alko syksyllä kiiruulla puimaan. Ilma oli korree ja  puimakone syölä jyskytteli viljalyhteitä tasaseen tahtiin. Se kone oli sellanen vanhanaikanen, muistaakseni Sampo-merkkinen. Kova kolke kuulu ympäri kyllää eikä kellään jääny epäselväks miten …........ talossa töitä paiskitaan. (Mää kun en juuri juarua niin en viitti mainita talloo.) Vaimoihmiset touhus pirtissä lihasoppaa ahkerille talkoolaisille valmiiks ja kaljatoopi olotti juajia. Ruoka oli ollu jo tovin pöylässä valmiina ja tyämiä ei vaan kuulunu. No on ne ny erinomasen ahkeria kun eivät malta eles syämään tulla tuumivat akat pirtissä. Aika kulu eikä vaan miähiä näkyny. Viimme ne laitto piikalikan kattoon että missä syöjät viipyy. No miähiä ei ollu missään mutta puimakone se vaan jyskytteli yksistään. Ne oli tilannu pirssin ja lähteneet Jäämeren tiälle eli menneet Kuarevelen kautta Mänttään viinakauppaan.Mun tiatolähteeni ( on muuten luatettava) ei paljasta miten kotiotulo suju ja kestiko puimakonneen remmit. Niin ja arveluks jää miten akkojen remmit rivas. Multa oli katkennu joltisenkin monta.

Ja tää juttu on tosi sano Vinkiän Likka Länkelmäjeltä