Längelmäki

Tältä sivulta löydät tietoa Längelmäestä ja sen historiasta. Alla myös kartta Längelmäen kunnan alueesta ennen kuntajaon muutosta. Jatkossa olemme kehittämässä karttaa niin, että siihen voidaan liittää tärkeimpiä historian tapahtumia, valokuvia jne.

Katso myös Wikipediasta   

https://fi.wikipedia.org/wiki/L%C3%A4ngelm%C3%A4ki 

Längelmäen kunnan jako ja lakkauttaminen 2007

Vuoden 1926 alussa Kuhmoisista siirtyi Längelmäkeen Ouninpohjan kylästä Ounin, Heinäjärven, Pajulammin ja Pitkämäen talot, Rasin kylä kokonaan, Kaukolan kylästä Niinijärven, Naarajärven ja Leppäjärven talot sekä Päijälän kylästä Kankijärven talo yhteensä noin 94,9 km2. Väestöä siirtyi 492 henkeä. Lähde Seppo Suvanto, Kuhmoisten historia, Lahti 1965, s. 762. Kartta: Kuhmoisten kirjeenvaihtaja Ossi Jokinen (2021).

LÄNGELMÄKI IN BRIEF

Längelmäki oli vanha itsenäinen kunta Hämeen läänin pohjois-osassa Keski-Suomen rajalla aina vuoteen 2007 saakka, jolloin se kuntaliitosten myötä jaettiin keskeltä kahtia Oriveden ja Jämsän kaupunkien kesken. Längelmäki kuului Pirkanmaan maakuntaan ja se sijaitsi Valtatie 9:n varrella Oriveden ja Jämsän puolivälissä. Etäisyyttä Längelmäeltä Tampereelle oli n. 65 km ja Jyväskylään n. 85 km. Naapurikuntina olivat lisäksi Juupajoki, Kuorevesi, Kuhmoinen, Eräjärvi ja Kuhmalahti.

Längelmäki oli luonnonkaunis metsävaltainen ja järvirikas maaseutukunta, pinta-alaltaan varsin suuri, lähes 500 km2. Kaunis ja jylhä Längelmävesi halkaisi Längelmäen melkein kahtia Orivedeltä aina Jämsän rajoille saakka. Längelmäen seutu sijaitsee Kokemäenjoen ja Kymijoen vesistöjen vedenjakajalla.  Längelmävedenreitin vedet laskevat Kokemäenjokea pitkin Pohjanlahteen.  Keski-Suomen rajamailla oleva Isojärvi on yhteydessä Päijänteen kautta Suomenlahteen. Tampereen ja Jyväskylän välinen rautatie kulki koko kunnan lävitse pitkin Längelmäveden kauniita rantamaisemia.

Längelmäki historian saatossa

Längelmäen seutu oli entisaikaan erämaavaltainen alue ja se kuului aikanaan Pirkkalan takamaihin. Seutua asutettiin eteläisen Hämeen suunnasta Längelmävettä pitkin sekä Satakunnan suunnasta Kokemäenjokea pitkin. Längelmäveden seutu kuului vielä 1500-luvulla Kangasalaan. Längelmäki itsenäistyi aikanaan Kangasalaan kuuluneesta Orivedestä v. 1640 yhdessä Kuoreveden kanssa omaksi seurakunnakseen. Längelmäen perustaja oli Ruotsinvallan aikana kreivi Pietari Brahe. Kuorevesi itsenäistyi Längelmäestä 1800-luvun lopulla. Omana käräjäkuntana Längelmäki mainittiin jo v. 1565. Oman kauniin pellavankukka ja vesiratas -vaakunan Längelmäki sai v. 1952.

Längelmäen alueen pohjois-osalle on tyypillistä lukuisat jylhät kallio- ja mäkimaisemat, jotka muistuttavat lähinnä Keski-Suomen vuorimaisemia. Längelmäen alueen keskellä sijaitsee kaunis Längelmävesi, jossa on lukuisia saaria, niemiä, salmia ja upeita kalliorantoja, jotka reunustavat melkeinpä vuonomaisia järvien lahtia. Pirkanmaan korkein paikka, 225 m merenpinnasta kohoava Vieruvuori,sijaitsee Längelmäen alueen pohjois-osassa. Eteläisen Längelmäen maisemat muistuttavat Etelä-Hämeen lehtomaisemia.Längelmäen alueen eteläosassa sijaitsee myös valtakunnallisesti arvokas Sinivuoren luonnonpuisto. Kuhmoisten puolella ja osittain Längelmäen rajalla sijaitsee valtakunnallisesti arvokas Isojärven kansallispuisto, jonka alueet rajoittuvat tunnettuun Ouninpohjan kylämaisemiin.

Längelmäen alueella sijaitsee useita kulttuurihistoriallisesti merkittäviä kylä- ja peltomaisemia, etenkin Längelmäveden rantamilla. Valtakunnallisesti arvokkaisiin maisemiin kuuluu myös Längelmäen vanha Kirkonkylä, jossa sijaitsee Längelmäellä syntyneen kirkonrakentajan Antti Piimäsen suunnittelema ja v. 1772 valmistunut arvokas puukirkko sekä vanha Lainamakasiini. Talviaisten-Ristijärven seutu sisältyy myös valtakunnallisesti arvokkaisiin maisemiin. Maakunnallisesti arvokkaita maisemia ovat myös Hiukkaan, Tunkelon, Pääskylän, Solttilan-Kylänojan ja Uuhiniemi-Piittalan kylämaisemat. Kartanoita Längelmäen alueella ei ole, mutta laajana metsävaltaisena seutuna Längelmäelle on aikojen saatossa muodostunut lukuisia suuria talonpoikaistiloja, joihin on rakennettu tavallista komeampia päärakennuksia. Esimerkkinä mainitaan Tunkelon Isotalo, jonka juuret johtavat 1500-luvulle, jolloin se toimi Ruotsinvallan aikana ns. ratsutilana.

Längelmäen asutus vakinaistui varsin myöhään n. 1500-luvun alussa, 1700-luvulla Längelmäellä asui vain n. 850 asukasta, 1800-luvulla väkiluku oli kasvanut jo melkein 2000 asukkaaseen ja vuosisadan lopulla ylittyi 3000 asukkaan raja. Suurimmillaan kunnan asukasluku oli 1950-luvulla, jolloin Längelmäki oli merkittävä keskisuuri pitäjä Hämeessä yli 5000 asukkaan myötä. Sotien jälkeen väkiluku alkoi hiljalleen laskea ja 1990-luvun lopulla se oli jälleen lähellä 2000:tta. Kunnan itsenäisyyden päättyessä v. 2007 kunnan asukasluku oli painunut jo hieman alle 1700:n.

Muuttuva maaseutu

Vuosien 1820-1840 välillä Längelmäelle tuli huomattava muuttovoitto. Peltoviljely ja karjatalous yleistyivät ja metsätalous alkoi kukoistaa sekä syntyi pienteollisuutta ja käsityöläisammatteja. Maaltamuutto lisääntyi 1900-luvun alkupuolella niin kaupunkeihin kuin ulkomaillekin. Suuret ikäluokat lähtivät opiskelemaan tai työhön muualle, koska koneellistuminen vähensi maaseudulla työntekijöiden tarvetta. Längelmäen seudun teollistuminen eteni silloin myös ilmeisen hitaasti.

Monet asiat ovat vaikuttaneet Längelmäen asukaslukuun. Suomessa vallitsi 1600-luvun loppupuolella ns. pikku jääkausi, jolloin nälänhätään menehtyi melkein puolet Längelmäen asukkaista. Suurten katovuosien aikana 1800-luvun loppupuolella alueen asukkaista joka kahdeksas kuoli nälkään tai kulkutauteihin, jota levisi etelään ns. Laukaantietä pitkin kerjäläisten mukana. Talvi- ja Jatkosodissa längelmäkeläisiä menehtyi yhteensä melkein 200 miestä, mikä oli suurin lukumäärä Suomessa verrattuna silloisen kunnan asukaslukuun. Sodan jälkeen Längelmäelle muutti kuitenkin yli 500 Karjalan siirtolaista ja sotien jälkeinen Oriveden ja Jämsän välinen ratatyömaa toi Längelmäelle melkein 700 ratatyöntekijää.

Laivaliikenteellä oli 1920-luvulla keskeinen merkitys Längelmäelle. Laivaliikenne Hämeenlinnasta Längelmäelle alkoi v. 1869 ja jatkui Tampereelta ja Orivedeltä aina 1940-luvun puolelle saakka. Linja-autoliikenne Tampereelta Längelmäen kautta Jyväskylään alkoi v. 1929. Oriveden ja Jämsänkosken välinen rautatie valmistui Länkipohjaan v. 1948.

Längelmäen elinkeinorakenne oli aikanaan perin maa- ja metsätalousvoittoinen, vaikkakin peltoa oli vain n. 10% maa-alasta. Maa- ja metsätalouden osuus asukkaitten työllistäjänä oli kuitenkin 1990-luvulla pudonnut jo n. 35 %:iin, teollisuuden ja käsityöläisten osuus oli noussut lähes 20 %:iin, palvelualoilla työskenteli n. 14 % ja liikenteessä ja kaupan aloilla n. 10 % asukkaista. Längelmäestä ei kuitenkaan koskaan tullut teollisuusvaltaista kuntaa, vaikka sen huomattavin työnantaja oli valtakunnallisesti tunnettu raskaan liikenteen perävaunuja valmistava teollisuuslaitos.

Längelmäki tunnettiin jo 1700-luvulla merkittävänä pellavapitäjänä. Pellavaa toimitettiin Turkua ja Pohjanmaata myöten ja myös Tampereen pellavatehtaisiin aina 1900-luvun alkupuolelle saakka. Kuntaan syntyi myös pienteollisuutta ja käsityöverstaita, kuten myllyjä, pienmeijereitä, sahalaitoksia, kiviteollisuutta, vaatteitten ja kenkien valmistusta jne. Längelmäelle perustettiin myös oma sähkölaitos, puhelinyhdistys sekä Osuusmeijeri. Huomattavin teollisuuslaitos aikanaan oli Länkipohjan Saha ja Mylly. Längelmäen ”harmaasta kullasta” eli liuskekivestä tuli Längelmäelle kansainvälinen vientituote. Jo 1600-luvulla alettiin Längelmäeltä louhitusta liuskekivestä valmistaa kovasimia, joita sitten vietiin ympäri Eurooppaa ja Lähi-itää. Kunnassa toimi parhaimmillaan kymmenkunta vesivoimalla käyvää kovasinhiomoa Vinkiän-, Vilkkilän- ja Västilänjoissa aina 1950-60 luvuille saakka ja ne työllistivät silloin kymmeniä ihmisiä. Länkipohjan markkinat 1800-luvun loppupuolella tunnettiin aina Hämeenlinnaa ja Tamperetta myöten.

Längelmäen kehityskaaria

Längelmäveden etelärannalla sijaitsevasta Hakosalmen kylästä muodostui vähitellen Längelmäen Kirkonkylä uuden kirkon valmistuttua sinne v. 1772. Aiempi kirkko sijaitsi Längelmäveden pohjois-rannalla Karvian kylässä. Vuonna 1911 kunta osti Hakosalmesta Poukan tilan, josta sitten muodostui kunnantalo. Ensimmäinen kansakoulu aloitti Kirkonkylällä v. 1879. Kansakouluja oli Längelmäellä parhaimmillaan 13 kpl. eri puolilla laajaa pitäjää. Keskikoulua Längelmäelle ei koskaan perustettu. Kirkonkylällä toimi sittemmin useita kauppaliikkeitä, pankkikonttoreita, vanhainkoti, apteekki, lääkärintalo, Osuusmeijeri, posti ja käsityöläisten verstaita sekä Suojeluskuntatalo Hakolinna ja sen vierellä urheilukenttä.

Liikenneoloissa sittemmin tapahtuneet muutokset vaikuttivat myös Längelmäen kehitykseen. Rautatien rakentaminen ja Valtatie 9 Längelmäveden pohjoisrannalla siirsivät kunnan kehityksen painopistettä vähitellen Längelmäveden toiselle puolelle Länkipohjan kylän suuntaan. Kunnantoimisto siirrettiin Länkipohjaan v. 1964 ja sitten sinne siirtyivät muutkin tärkeimmän palvelut. Länkipohja sai myös oman kyläkirkon v. 1938 sekä myöhemmin uuden upean vanhainkodin ja kirjaston, talkoilla pystytetyn jäähallin sekä suunniteltiin sataman laajennusta. Länkipohjasta kasvoikin vähitellen n. 800 asukkaan vireä taajama ja kuntakeskus, joka sijaitsi hyvien liikenneolojen varrella valtatien ja rautatien varressa sekä Längelmäveden vesireitin päätepisteessä. Länkipohjan historiaan kuuluu myös kansalaissodan aikana v. 1918 käyty merkittävä Länkipohjan taistelu, joka avasi Marsalkka Mannerheimin joukoille tien Tampereelle.  

Sodilla ja muillakin syillä on ollut ilmeisen suuri vaikutus Längelmäen kehitykseen. Aikanaan oli tekeillä monia kehityshankkeita, jotka kaikki eivät kuitenkaan toteutuneet. Keski-Hämeen Kansanopisto perustettiin Länkipohjaan v.1909, mutta vuoden toimittuaan se siirrettiin monien pettymykseksi Orivedelle. Paikkakunnalla toimi aikanaan myös Yhtyneitten paperitehtaitten Haukilahden Metsäopisto (nyt UPM:n kurssikeskus). Längelmäen apupappilana toiminut Päiväkumpu Längelmäveden rannalla Eräslahdessa siirtyi Suomen Lähetysseuralle, ja siitä muodostui valtakunnallisesti tunnettu loma- ja kurssikeskus. Osa hankkeista kariutui maanomistus- ym. ongelmiin. Längelmäestä muodostui kuitenkin merkittävä loma- ja kesämökkikunta, sillä kunnan itsenäisyyden loputtua rannoilla oli yli 1800 kesämökkiä, eli enemmän kuin kunnassa oli asukkaita!

Muistojen Längelmäki

Längelmäki oli aikanaan tunnettu myös taide- kulttuuripitäjänä. Kirjailija Auni Nuolivaara julkaisi v. 1936 kuuluisan romaanin Paimen, piika ja emäntä, jonka tapahtumat kertovat elämästä Längelmäen Västilän kylässä. Längelmäellä oli aikanaan viulunrakentajia ja pelimannimuusikkoja sekä harvinaisia kylävalokuvaajia. Taidekeskus Leporanta perustettiin Vinkiälle 1970-luvulla. Längelmäelle muuttanut karjalaispoika Pentti Pelkonen edusti Suomea hiihtäjänä olympialaisissa 1960-luvulla. Längelmäelle on aikanaan rakennettu myös arvokkaita maatilojen päärakennuksia, kirkkoja, pappiloita, seurojentaloja, Suojeluskuntalo ja lukuisia koulurakennuksia. Längelmäen sankarihautausmaa kuuluu sota-ajan muistomerkkeineen maan arvokkaimpiin historiakohteisiin. Längelmäen seudun historiaa onkin taltioitu monen aikalaisen toimesta. Längelmäellä syntyneitä henkilöitä on toiminut myös valtakunnallisissa tehtävissä niin Eduskunnassa, yliopistoissa ja Puolustusvoimissa kuin myös yritys- ja järjestöelämässä eri puolella Suomea.

Hyvistä hankkeista huolimatta Längelmäen kuntatalous kääntyi väestölaskun seurauksena miinusmerkkiseksi ja kuntaliitospaineet alkoivat kasvaa. Längelmäen kunta lakkautettiin valtiovallan päätöksellä ja kuntajakoselvittäjän toimesta vuoden 2007 alusta. Kuntakeskus Länkipohja lähikylineen ja kunnan itäosa sekä 64 % kunnan asukkaista liitettiin Jämsään ja Keski-Suomeen. Kunnan länsiosa ja mm. vanha Kirkonkylä, Talviaisten ja Västilän kylät ympäristöineen liitettiin Oriveteen. Kuntalaisten ja kesäasukkaitten enemmistö ei kuitenkaan olisi halunnut kuntajakoa. Kuntajaosta huolimatta Längelmäen seudun luonnonkauniit järvi- ja vuorimaisemat säilyvät yhä tulevillekin sukupolville. Samoin säilyvät Längelmäen alueella sijaitsevat kulttuurihistorialliset nähtävyydet ja kylämaisemat arvorakennuksineen ja muistoineen.

(Tiedot koonnut vuonna 2017 Ilmo Salo)